
LUE KOHUKIRJA PDF- TIEDOSTONA !!
USKONPUHDISTAJAN KÄSIKIRJA:
Vahvista Veljiäsi pois eksytysten kavalista viidakoista todelliseen Jumalan lasten yhteyteen
(Imatralla 25.11.2007)
Kirja julkaistiin vuosia sitten ja kirjan Raamatullisuutta vastaan ei kukaan esittänyt vastakommentteja Raamatulla (sen pitäisi kertoa jotakin). Monet kirjan ostaneet henkilöt pitivät ja pitävät edelleen kirjaan todellisena USKONPUHDISTUKSEN KÄSIKIRJANA, sillä teoksessa seikkaperäisesti kumotaan lukemattomia epäraamatullisia opetuksia.
Kirjaa myös monien taholta vihattiin yli kaiken! Jotakin kertoo se, että eräs pastori (minun suostumuksella, valitettavasti) poltti kyseistä kirjaa n. 5 00 kpl:tta, koska koki sen niin harhaoppiseksi. Kuitenkaan kyseinen pastori ei edes myöhemmin pystynyt (saatikka silloin) perustelemaan Raamatulla kirjan harhaoppisuutta!
Kyseistä kirjaa tilattu lukemattomia sen jälkeen, kun ensimmäisen painoksen (toinen painos tulee ehkä tulevaisuudessa, mikäli kustantaja löytyy) määrä loppui. Valitettavasti lukemattomille kirjansa tilanneille emme pystyneet kirjaa lähettämään johtuen ”erään pastorin” painostuksesta, jonka tähden annoin tämän polttaa n. 5 00 kirjaa.
Nyt olen päättänyt julkaista kirjan KOKONAISUUDESSAAN internetissä sivustollani, josta jokainen sen voi huolettomasti kopioida tietokoneellensa (annan vapaan oikeuden) sekä myös TULOSTAA, MONISTAA JA JAKAA YSTÄVILLEEN!
ERITYISESTI kirja sai painostusta seuraavilta tahoilta alla olevien erittelyjen perusteella:
karismaattisuudessa esiintyvä ns. kielilläpuhuminen
Kirja osoittaa kiistattomasti, ettei ns. PULINAKIELI (jota ei kukaan ymmärrä) ole Raamatullinen
sylivauvakaste
Kirja osoittaa kiistattomasti, ettei vauvakaste ole Raamatullinen
sapatti (lepopäivä)
Kirja osoittaa kiistattomasti, ettei lepopäivän viettämisen ajankohta ole sunnuntai!
Israelin asema
Kirja osoittaa kiistattomasti vääräksi sen väitteen, että Jumalalla olisi 2 kansaa
oppi sielun kuolemattomuudesta
Kirja osoittaa kiistattomasti sen, että sielu on KUOLEMATON VAIN KRISTUKSESSA
helvetti ikuisena piinan paikkana
Kirja osoittaa kiistattomasti sen, että helvetti ei tarkoita loputonta piinan paikkaa, vaan jumalattomien tuhoamista tulella!
10 käskyä
Kirja osoittaa kiistattomasti sen, ettei lakia (10 käskyä) ole poistettu armon tieltä!
pääsiäinen
Kirja osoittaa kiistattomasti sen, ettei pääsiäisen vietto kuulu uuden Liiton Uskoville
Leo Meller
Kirja osoittaa kiistattomasti, että Leo lukemattomia kertoja profetoinut väärin sekä plagioinut (kopioinut) tekstejä luvattomasti omiin käyttötarkoituksiinsa esittäen ne omina tuotoksinaan!
kolminaisuusoppi
Kirja osoittaa kiistattomasti, että kolminaisuusoppi Katolilaisuudesta eikä se ole Raamatullinen!
Kaiken edellä mainitun lisäksi kirja opettaa Raamatullisen opetuksen:
Sairaiden parantamisesta sekä kuolleitten herättämisestä Jeesuksen Kristuksen nimeen
Lopun ajan tapahtumat
Ekumeenisen ajattelutavan saatanallisuuden
Rahanahneuden saatanallisuuden ( se ei kuulu aidolle uskovalle)
Missä on Apostolinen Seurakunta
TUTUSTU KIRJAAN, LUE TARKASTI JA TIEDÄT MIKSI SITÄ JOTKUT RAKASTAVAT YLI KAIKEN MUTTA TOISET TAAS VIHAAVAT